Sekaisin Sokkelista

 

Kolmena kesänä, niin kauan kun me ollaan Röttelö omistettu, olen joka kesälomalle ottanut jonkun tietyn kesäprojektin, jolla edistää talon remonttia. Ensimmäisenä kesänä se oli vajan tyhjennys, jotta remonttitarvikkeita saatiin vajaan talteen. Lapioin vajaa tyhjäksi kaksi viikkoa vanhoista papereista, roskasta, kivistä, risuista, vanhoista pulloista, hiiren kakasta, jne. Seuraavana kesänä minun tehtävänä oli autopaikat. Siirsin kasveja, tyhjensin maa-aluetta jonne autopaikat tulivat, ja hankin työmiehen tekemään alueen loppuun. Sivutyönä rakensin hirsisen kukkapenkin, jonne autopaikkojen alta siirrettiin maata ja mansikat. 

 

Tänä kesänä oli sokkelin vuoro. Kun olimme ostamassa taloa, muistan kulkeneeni ex-miehen ja remonttimiehen perässä pihalla, katselemassa tulevaa urakkaa. Kysyin silloin sokkelin halkeamista, että pitääkö niistä olla huolissaan, ja mitä niille pitäisi tehdä. Huolta ei kuulemma kannattanut kantaa, kyse on vain kosmeettisista haitoista. Muistan miettineeni silloin, että selvä, kosmeettiset virheet minä hoidan! Olen tehnyt savitöitä, leipomista ja maalaamista, ei kai nyt sokkelin kosmeettisten virheiden korjaus voi paljoa siitä erota. Joten työhön siis!

Parhaat neuvot hommaan sain K-Raudasta. Ensimmäinen työvaihe oli nakutella vasaralla ja taltalla pienimpiä halkeamia isommiksi, jotta laastin saa menemään rakoihin. Nakuttelu oli yllättävän helppoa ja mukavaa puuhaa!

Ups! Alkuun suojasin kyllä käteni, mutta en jotain tärkeämpää ja herkempää: Silmät! Vasta kun ensimmäinen kiven murunen meinasi lentää silmään hoksasin, että ehkä nyt kannattaisi kaivella käyttöön turvalasit. Sitten homma jatkukoon!

Seuraavassa kuvassa on suurennettu halkeama valmiina seuraavaa vaihetta varten.

Vaikka nakuttelu oli helppoa ja kivaa, tuli siihen melko pian kuitenkin stoppi. Kävi ilmi, että minulla on ranteessa rannekanavan ahtauma. Tämä aiheutti sen, että jo 10-20 min nakuttelun jälkeen minun käsi puutui niin, etten tuntenut enää vasaraa kädessäni. En tiennyt katsomatta oliko käteni nyrkissä vai auki. Se hidasti työn etenemistä, ja rehellisesti sanottuna vei työmotivaatiota. Kesän muut puuhat veivätkin mennessään. 

Elokuussa asuinalueellamme pidettiin taas perinteisesti Wanhan Haapaniemen ravintolapäivä ja pihakirppis. Päivään sattui mitä ihanin sää, ihmisiä oli paljon, ruoka maittoi ja meidänkin pihassa paistettiin ja myytiin 400 nakkia. Tämä oli viimeinen kerta kun minulla on omassa pihassa myyntipiste tuossa tapahtumassa. Katsotaan, tulenko seuraavina vuosina vain asiakkaaksi paikalle, vai pistänkö pystyyn vilttikirppispaikan naapureiden pihaan. 

 

 

 

Tanssiryhmä Kalamukki tanssi meidänkin pihan läpi.

Röttelö täytti tänä vuonna 100 vuotta, ja sen kunniaksi korttelitapahtumassa järjestettiin myös kuplatempaus. Puhalsimme talon edessä yleisön kanssa saippuakuplia. Onnitteluna talolle, ja viemään iloa koko naapurustoon.

Pääsin myös mikin varteen, kun ystäväni Tomin kanssa esiinnyimme "Minä&Muru" -duona.

Loppukesä hiipi hyvin nopeasti ja vaivihkaa pihaan. Ennen kuin sokkelia päästiin jatkamaan, oli jo luumupuissa hedelmiä. Olin myös siivonnut talon takaosasta remonttitarvikkeiden valtaaman porstuan ja viritellyt jo kaksi vuotta aikaisemmin ostetut ulkovalot niiden suunnitellulle paikalle.

 

Loppukesästä vasaraan ja talttaan tarttui pelastava enkeli, Pasi, joka teki loput nakuttelut minun puolestani. Työ eteni vihdoin! Kun kaikki nakuttelut olivat valmiita, seuraavaksi laitettiin pintaan primeria auttamaan laastin tarttumista. Tästä oli todella apua!

 

 

Sitten eikun laastihommiin! Tämä laasti hankittiin K-Raudan myyjäsedän suosituksesta, ja toimi minun projektiin vallan mainiosti. 

K-Raudasta sosittelivat myös työn tekemiseen kovia metallilastoja. Todellisuudessa parempi työväline oli kuitenkin kuminen lasta. Alkuperäinen sokkeli on niin rosoinen, että kumilastalla oli helpompi työskennellä, ja sen avulla uuteen pintaan saatiin myös hiemaan edes miimikoitua alkuperäisen valun muotoja. Yksi hyvä neuvo jonka sain, oli se, että laasti kannattaa jättää rakoon ennemmin vaikka pienelle kuopalle, kuin että tekisi ison pinnan yli menevän "mällin" pintaan. Näin korjauksesta tulee vähemmän silmään pistävä.

Viimeinen työvaihe olikin sitten koko sokkelin maalaus sokkelimaalilla. Väriksi valittiin sama tumman ruskea sävy, kuin joka on uudessa katossa. Minusta tumman ruskea sopii hyvin valkoisen ja vaaleanpunaisen kanssa, ja tasapainottaa niitä niin, että lopputulos ei ole liian kermakakkumainen.

Paras tyyli maalin kanssa oli levittää telalla pääosa maalista, mutta sitten pieniin rakoihin maali piti tuputtaa pensselillä. Tuputtamisen jälkeen oli hyvä käydä vielä telalla pinta läpi, jotta pinnasta tulisi yhtenäinen.

Sain myös hyvän opetuksen. Tiesin kyllä että sokkelimaali on vesiliukoista, mutta en eräällä työskentelykerralla ajatellut asiaa tarpeeksi pitkälle. Innoissani maalasin sokkelia aamupäivällä, sillä iltapäivälle oli luvattu sadetta. Olin hyvin tyytyväinen, kun sain tietyn seinän pätkän valmiiksi juuri ennen sadetta. Sitähän en muistanut ajatella, että maalin olisi pitänyt kuivaa ennen sadetta. Sade sitten huuhtoikin minun maalaukset pois ja jäljelle jäi valkoisia rantuja täyttä oleva sokkeli. Koko osio meni uusiksi. Mutta opinpahan tämänkin asian. 

Kyseinen maali sopii maalattavaksi siis kuivalla säällä, ja yli +5 lämpötilassa. Viimeinen maalauskerta meni hilkulle ennen kuin säät aivan täysin kylmenivät. Kuvassa minä olen toppatakissa, mutta se ei johtunut lämpötilasta, vaan tuulesta. Kyseisenä päivänä oli +10 lämpötila, mutta aivan jäätävä myrskytuuli. Meinasin paleltua aivan kokonaan! Mutta kun loput maalaukset oli tehty, oli melko voittaja -fiilis!

Viimeisessä kuvassa kuva lopputuloksesta. Tässä kohaa vielä hieman erottuu vertikaalisti menevä (eli pystyssä!) halkeama, mutta mielestäni aika hyvä! Koko sokkeli siistiytyi, ja talo näyttää nyt uloskin päin hoidetulle ja huolitellulle. Halkeamat vanhan talon sokkelissa kuuluu asiaan, mutta kuten monet naiset voivat kertoa, että "pienet kosmeettiset haitat voi pakkeloida piiloon", eikä ne sen jälkeen haittaa enää ketään.