Kun me ei olla enää me
Ensin oltiin me. Minä ja hän. Ja sitten tuli tyttömme, ja 'me' tarkoittikin kolmea ihmistä. Mutta ei mitään, se vaan muuttui, ja elämä jatkui. Emme edes huomanneet miten paljon se muuttui. Sitten tuli yrityksiä, remontteja, unettomuutta, kipua, huolta ja murhetta. Yksinäisyyttä, syyllisyyttä, katkeruutta ja puhumattomia tunteita. Mies ei ollut koskaan paikalla, nainen oli väsynyt ja ilkeä. Lasti oli liian painava, yhteys oli jo katkennut, ja sitten tuli talo. Toiselle, se oli uusi pakokeino, keskittyä projektiin ja painaa vaikeudet taka-alalle. Ja toiselle se oli pelottava peikko, mutta siitä maalattiin kuva unelmien kodista ja yhteisestä tulevaisuudesta. Kaikki, mistä oli aina haaveillut. Joten siihen pulkkaan hypättiin ja molemmat alkoivat unelmoida tulevaisuudesta Röttelössä. Molemmatkin painoi, painoi ja painoi töitä, itkien öitä, ja niin kovasti yrittäen. Mutta yrittäen yksin. Eikä yhteyttä, sitä ei löytänyt enää kumpikaan. Ja loppujen lopuksi, vaikka toinen olisi vielä y