Sekaisin Sokkelista
Kolmena kesänä, niin kauan kun me ollaan Röttelö omistettu, olen joka kesälomalle ottanut jonkun tietyn kesäprojektin, jolla edistää talon remonttia. Ensimmäisenä kesänä se oli vajan tyhjennys, jotta remonttitarvikkeita saatiin vajaan talteen. Lapioin vajaa tyhjäksi kaksi viikkoa vanhoista papereista, roskasta, kivistä, risuista, vanhoista pulloista, hiiren kakasta, jne. Seuraavana kesänä minun tehtävänä oli autopaikat. Siirsin kasveja, tyhjensin maa-aluetta jonne autopaikat tulivat, ja hankin työmiehen tekemään alueen loppuun. Sivutyönä rakensin hirsisen kukkapenkin, jonne autopaikkojen alta siirrettiin maata ja mansikat. Tänä kesänä oli sokkelin vuoro. Kun olimme ostamassa taloa, muistan kulkeneeni ex-miehen ja remonttimiehen perässä pihalla, katselemassa tulevaa urakkaa. Kysyin silloin sokkelin halkeamista, että pitääkö niistä olla huolissaan, ja mitä niille pitäisi tehdä. Huolta ei kuulemma kannattanut kantaa, kyse on vain kosmeettisista haitoista. Muistan miettineeni silloin,