"Ei helvetissä, ei!"

”Ei helvetissä, ei!” huusin kovaan ääneen, kun mies tuli kotiin hölmö virne naamallaan ja kertoi naapurin talon olevan myynnissä. Edeltävä vuosi oli ollut hyvin rankka; Mies oli aloittanut yrityksen, laajentanut sen toiselle paikkakunnalle, meidän ensimmäinen lapsi oli syntynyt, koira sairasteli ja minä kipuilin henkisesti uutta rooliani elämässä ja sen tuomia kokemuksia. Olin henkisesti ja fyysisesti aivan loppu, ja nyt mies haluasi vielä ostaa talon röttelön, joka oikeasti pitäisi räjäyttää dynamiitilla taivaan tuuliin. 

Yhtä aikaa kuitenkin tunnistin miehen virneen, hän oli jo mennyttä miestä. Se ilme. Se, kun on niin onnellinen jostain, että päässä ei enää liiku mitään, kun ei voi enää muuta kuin hymyillä. Joonas on joskus ollut minut nähdessään niin onnellinen. Tai kun näki meidän koiranpennun ekan kerran. Tai silloin kun hän päätti aloittaa hirsirakennuskurssin. Tai kun ilmoitti perustavansa kavereidensa kanssa yrityksen. Kipinä oli jo syttynyt.

Joten hammasta purren suostuin lähtemään mukaan, kun Joonas pyysi naapuria esittelemään taloa. Olin kulkenut sen talon ohi satoja kertoja. Tiesin, että siinä asuu Joonaksen lapsuuden tuttu. Talon laudoitus oli ulkopuolelta huonossa kunnossa, rappuset ja piha-aita lahon näköiset. Tiesin, ettei talossa ollut toimivaa suihkua, sillä kylpyhuone oli purettu pois vesivahingon takia. Ennakko-odotukset eivät olleet siis korkealla, mutta sisällä talossa minua alkoi suorastaan ahdistaa! Talon yhdellä nurkalla haisi selvä home. Huoneet olivat matalia ja pimeitä, ahtaita loukkoja. Asukas kertoi, että yksi WC on poissa käytöstä ja että siellä on asbestia. Seinät kupruilivat, happi loppui, pois täältä ja pian!

Loppukierroksen aikana seisoin pihalla, käyttäen lasta tekosyynä. ”Silvi ei viihdy, me mennään pihaan leikkimään. Katsele sinä vaan.” Sinä loppukesän päivänä me Silvin kanssa syötiin pihapuusta luumuja, samaan aikaan, kun Joonas konttasi talon asukkaan kanssa rossipohjaa tutkimassa. Olin varma, että Joonas näkee saman kuin minä, että ei hemmetissä, ei me tähän ruveta. Mutta ei, kuinka väärässä olinkaan! Kotiin kävellessä Joonas tuntui jo miettivän mitä kaikkia asiantuntijaystäviä hän toisi seuraavaksi taloa ihmettelemään, jotta saadaan remontin suuruudesta parempi kuva. Ei, ei, ei.

Menin töihin ja kerroin työkavereille mitä Joonas oli tällä kertaa keksinyt. Työkavereita nauratti; ”Kohta teillä on talo!” Ei, ei millään, ei tähän elämäntilanteeseen!

Meni viikko, meni toinenkin. Joonas kertoi perheen jäsenille haaveestaan ja minä poljin jalkaa lattiaan, ei. Eräänä päivänä sain viestin töihin. ”Minä haluan, että tänä iltana, kun Silvi menee nukkumaan, me istutaan alas juttelemaan.” Joonas viestitti. Huokaisin syvään ja lupasin, että istutaan sitten. Ja niin se illan hetki koitti. Joonas istutti minut keittiön pöydän ääreen, kaivoi esiin röttelön talon pohjapiirrustuksen, ja sanoi: ”Älä edes ajattele, että me ollaan ostamassa tätä taloa. Kerro minulle vaan, kun sinulla on niitä hyviä ideoita, että miten sinä tämän talon remontoisit?” ”Piirrä tähän miten muuttaisit asioita?” Pyyntö oli naurettavan helppo. ”No, tottakai tästä tämä seinä lähtisi pois, tuo ikkuna täytyy suurentaa, tähän tulisi keittiö, jossa kaakelilattia ja tuohon olohuone, jossa kalanruotoparketti. Ja tuo kakluuni täytyy säilyttää, se on upea, ja kattoja pitää saada auki korkeammalle. Rossipohjan täytyy pysyä rossipohjana ja yläkertaan pitää saada kolmen makuuhuoneen lisäksi vessa. Maalämpö tähän pitää asentaa, tottakai.” Siinä minun selittäessä ja piirtäessä Joonaksen kasvoille oli hiipinyt uudelleen se tuttu virne. ”Ai et ole yhtään sitten aatellut asiaa…?” hän naurahti, ja samaan hetkeen ymmärsin, että olin jo päässäni suunnitellut koko remontin, vaikka en ollut edes ostamassa koko taloa. Niin se vaan mieheni tunsi minut paremmin kuin minä itse.

Olihan se myönnettävä, että remontilla talosta saisi upean. Päivien saatossa aloin myös ajatella sitä, että vastaava omakotitalo, samalla rungolla oleva, mutta jo aikaisemmin remontoitu talo, myytiin juuri naapurustossa yli 400 000€ hintaan. Meillä ei olisi sellaiseen varaa valmiiksi remontoituna, mutta röttelön osto ja remontti maksaisivat vain 70 000€ enemmän kuin meidän nykyinen koti rivitalossa.

Viimeisen sinetin asiaan teki uni. Olen uneksinut ennenkin asioita todeksi. Näin Joonaksesta unta jo ennen kuin me tavattiin. Samoin näin unta, että minulla oli tytär, ennen kuin tulin raskaaksi. Olen myös nähnyt unen, jossa me ollaan Joonaksen kanssa vanhoja, ja asutaan vanhassa puutalossa. Joonas nukkuu vielä yläkerrassa, kun minä hiivin hennossa yöpaidassa, kylmänä loppukesän aamuna puutarhaan hakemaan luumuja aamiaispöytään. Niin luumuja. Luumujahan me siellä talon pihassa Silvin kanssa maisteltiin.

En tiedä uskonko kohtaloon, mutta aloin uskoa Röttelöön. Ja näin päästiin siihen tilanteeseen, josta nyt jatketaan. Me ostetaan Röttelö.